Kiviharrastajat ry Lohja

Toimintasuunnitelma 2024

Perinteinen kivi- ja korukilpailu pidetään keväällä. Maastoretki lähiseudulle järjestetään keväällä ja mahdollisesti myös syksyllä. Kevätkauden lopettajais- tai syyskauden avajaisjuhlat järjestetään. Valokuvakilpailu pidetään syksyllä ja kunniakirjat jaetaan pikkujouluissa.

Kivenhionnan alkeiskursseja järjestetään viikonloppuisin kaksi, yksi keväällä ja yksi syksyllä, jotta nykyisiltä jäseniltä ei suljeta liian monta lauantain hiontapäivää. Uutuutena kokeillaan arki-iltakursseja uusille jäsenille. Kurssin käyneet ovat tervetulleita pajallemme hiomaan jäseneksi liityttyään.

Pajalle hankitaan tarpeen mukaan välineitä ja tarvikkeita, jotta kivi- ja korutyöt luonnistuvat. Käsikirjastoon pyritään hankkimaan joitakin uusia suomenkielisiä teoksia geologiasta, kiventyöstämisestä tai korujen valmistuksesta. Mineralia-lehden tilausta jatketaan.

Teematapahtumia järjestetään tarpeen mukaan. Syyspuolella järjestetään mahdollisuuksien mukaan luento.

Yhdistys hakee toimintaansa tukemiseksi rahaa mm. Lohjan kaupungilta ja yrityksiltä, joiden avustushakuehdot sopivat meille.

Takaisin